Alla kappaleista karsintaesiintymisen videot, jotta olisivat samasta tilanteesta.
Voittajaksi ja viisuedustajaksi siis valikoitui tämä kappale:
Kappale ei ollut yleisöäänien ykkönen, eikä edes kakkonen vaan kuudes 672 äänellä.
Yleisöäänien selkeä ykkönen (1217 ääntä vs. kakkosen 977 ääntä) oli Nightwish kappaleella Sleepwalker. En voi ajatella koko juttua tarkemmin, saan päänsäryn kun ajattelen, että Nightwish olisi voinut edustaa Suomea viisuissa. Olisi voinut, elämä on konditionaalia, nimittäin sitten tilanteeseen puuttui tämä legendaarinen asiantuntjaraati. Oishan tämä ollut komea:
Eikä siinä vielä kaikki. Ehei. Koska kyseessä on yksi legendaarisimmista, ellei se suurin Väärin Valittu Vuosi, oli tarjolla muutakin mainiota. Kuten Nylon Beat, joka oli yleisöäänestyksen neljäs 915 äänellä.
Mukana oli myös yksi suurimmista harmituksista sarjassa karsiutuneet, Petri Laaksosen tekemä ja Anna Erikssonin esittämä Oot voimani mun -kappale. Laulu menestyi kansainvälisen Euroviisu-fanclubjärjestön OGAE:n Second Chance Contestissa, jossa jokaisen maan viisuklubi äänestää kappaleistaan edustajan ja kansainväliset yhdistykset äänestävät ehdokkaista voittajan. Tässä viisufanien omassa äänestyksessä Oot voimani mun voitti kilpailun, ja on tähän mennessä Suomen ainoa tämän kilpailun voittaja. Tämän OGAE:n kisan voitto kyllä pakottaa ajattelemaan mitä olisi käynyt, jos Anna Eriksson olisi lähtenyt edustamaan Suomea... Tämä on yksi suurimmista viisukappaleiden haaskauksista ikinä, harmittaa mua varmaan maailman tappiin.
Karsintaan osallistui myös Ultra Bra, joka ei kuitenkaan päässyt kuuden viimeisen finalistin joukkoon (en selitä karsintakuviota kovin tarkasti tässä, se oli jotain todella omituista ja epäselvää, ytimekkäästi jos kykenen: 12 ehdokaskappaletta esitettiin radiossa -> yleisö äänesti -> karsittiin -> finalistit esitettiin Hotelli Sointu -ohjelmassa neljänä lauantaina muutama kerrallaan -> yleisö äänesti -> finaali Hotelli Lordin ravintolassa Helsingissä, yleisöäänet + asiantuntijaraadin äänet, ja silloinpa sitten asiantuntijaraati otti ja *sensuroitu*.
(tästä ei siis ole finaaliversiota kun karsiutui aiemmin)
Eli sitten se pisteytys, jos siitä jotain tolkkua saa...
Yleisöäänestyksen tulos:
2. The Reseptors - Flower Child 977 ääntä
3. Sisterhood - Ordinary Life 970 ääntä
4. Nylon Beat - Viha ja rakkaus 915 ääntä
5. Anna Eriksson - Oot voimani mun 700 ääntä
6. Nina Åström - A little bit 672 ääntä
Ja sitten se finaali. Yleisön ja asiantuntijaraadin äänet painottuivat pisteinä eri tavoin. Tämä ns. asiantuntijaraati esimerkiksi sijoitti Nightwishin arvioissaan toiseksi viimeiseksi, joten kun asiantuntijaraadin pisteytys painottui enemmän, saatiin näin hieno lopputulos (kyllä, sana hieno on tässä yhteydessä ironisessa käytössä):
LOPPUTULOS:
1. Nina Åström - A little bit 91 pistettä
2. Anna Eriksson - Oot voimani mun 87 pistettä
3. Nightwish - Sleepwalker 78 pistettä
4. Sisterhood - Ordinary life 70 pistettä
5. Nylon Beat - Viha ja rakkaus 69 pistettä
6. The Reseptors - Flower child 25 pistettä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Juries, may I have your votes, please...