tiistai 29. tammikuuta 2019

Suomen viisuedustaja 2019

Tänään julkaistiin tieto Suomen tämän vuoden viisuedustajasta, ja kyllä sitä on odoteltukin! Viisukuppilan keskustelua seuratessa aloin jo epäillä ties kuinka monen esiintyjän olevan tuleva edustaja, aina kun jonkun perustelun luin, se oli mielestäni hyvä. Ihan tosissani hoksasin, että tämähän se voisi olla, hiukan ennen tiedotustilaisuuden alkamista tsekattuani vinkin perusteella kyseisen artistin Instagram-päivityksen. Eihän siinä mitään suoraan sanottu, mutta tilanne ja ajankohta huomioon ottaen pystyi hiukan ynnäämään yks plus yks on ECS 2019.

Suomen edustaja on siis DARUDE. Ja koska viisu ei voi olla kokonaan instrumentaali, lauluosuudet hoitaa Sebastian Rejman, jonka kanssa Darudella on aikaisemminkin ollut yhteistyötä. Yhteisjutuistaan esimerkkinä linkin takaa YouTubesta löytyy Darude feat. Sebastian Reyman - Moments. Mitä enemmän tätä asiaa ajattelen, sitä innostuneempi olen. Nyt vain pitää jaksaa odottaa kunnes viisubiisi-ehdokkaat julkaistaan! Ensiesitykset ovat peräkkäisinä perjantaina: 8.2, 15.2. & 22.2. Jännä nähdä millaista materiaalia nuo kappaleet ovat, ja millainen kokonaisuus noin show’ta ajatellen. Lopullisesti homma saadaan pakettiin 2.3. Uuden musiikin kilpailun finaalissa, silloin valitaan mikä kolmesta lähtee Daruden mukana Tel Aviviin.

Jännää, ja innostavaa tämä on. Nyt tuntuu, että yhdellä pamauksella lähti tämän vuoden viisubuumi mulla käyntiin, oltuani kovin alavireinen tämän(kin) asian suhteen. Nyt on fiilis, että taidankin tämän kirjoitettuani tutkailla mitä julkistuksia ja ilmoituksia muista osallistuvista maista on tiedossa.

Viisukausi on nyt alkanut, ja huipentuu viisuviikolla, semifinaalit 14. ja 16.5., finaali 18.5. Oon luottavainen, että hyvä show Suomella siellä on. Menestys, siitä en osaa sanoa mitään, ei sellaista voi arvailla ja kyllähän on oltava realisti meidän ”geopoliittisen sijainnin” vuoksi. On kumminkin mentävä tyylillä ja meiningillä viisuihin, kun kerran mennään. Sitä tältä systeemiltä ootan kyllä!