lauantai 4. toukokuuta 2024

Viisuviikko alkaa huomenna!

Viisuviikko alkaa virallisesti huomenna! Viisuviikkoa edeltävänä sunnuntaina järjestetään aina avajaisseremonia, johon viisudelegaatiot osallistuvat. Avajaisiin viisuedustajat saapuvat turkoosia mattoa pitkin, ja netistä voi seurata suorana tätä Turquoise Carpet- eli Turkoosin Maton -tapahtumaa. Sitä on mukava katsella, haastatteluja, hassutteluja, laulunpätkiä, yleistä viisuhuumaa ja viisuodotuksen päättymisen juhlaa! Tätä voi seurata esimerkiksi:

Backstage at the Turquoise Carpet 🇸🇪 -lähetyksessä Euroviisujen YouTube-kanavalla

Meow cat, please, meow back!

Olen ollut jo koko tämän viikon yhä enenevässä määrin viisuhuumafiiliksissä. Tilasin Kroatista Baby Lasagnan fanipaidan, jossa on pitsisenä kuviona kissansa Stipe. Tämä paita siis:

Baby Lasagna Meow - Stipe

Paita tuli vappuaattona, ja se on absolutely meowtastic! Voitte arvata mitä paitaa olen nyt käyttänyt koko viikon, vappulimsalla kulmilla (kaupunkimme keskusta), töissä ja missä vaan. Ensi viikko näyttää pukeutumisteemalta hyvin pitkälti samalta! 

Kävin jo hankkimassa jotain juttuja viisubileisiimme, reilut setit limsaa ja suolaista ja makeaa naposteltavaa. Ja kissaservietit! 

Harjoitukset ja viisuhuuma nousee vaan!

Harjoitukset alkoivat viime lauantaina Malmössa!

Harjoitusten alkaminen on sellainen hetki, kun viisufiilis tosissaan jysähtää. Että siellä ne nyt ovat ja valmistautuvat. Alkaa ilmestyä videoita, harjoituksista ja niiden ulkopuolelta, joissa se "united by music" näkyy. Tänäkin vuonna artistien some-kanavilla on hauskoja videoita yhdessä muiden kanssa, esittävät yhdessä toistensa kappaleita, juttelevat ja hassuttelevat. Vähän kuin katselisi artistien kevätleirin hupailuja, ja hyvä mieli nousee aina vain korkeammalle.

Nyt viisujen virallisella YouTube-kanavalla on neljä videota toisten harjoitusten tiivistelmistä (noin puolen minuutin pätkät). Videoilla 1-3 on semifinaaleissa kisaavien maiden harjoitukset ja videolla 4 suoraan finaaliin menevien maiden, Big 5 ja Ruotsi, harjoitusvideo. Jos Big 5 ei ole tuttu käsite, ne ovat viisi EBU:n eli Euroopan yleisradiounionin viisi suurinta maksajamaata, jotka sen vuoksi pääsevät aina suoraan finaaliin: Espanja, Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa. Ja tietenkin edellisen vuoden voittaja, kisavuoden emäntämaa, pääsee suoraan finaaliin. 

Video 1 - ensimmäisen semifinaalin maat

Videolla 1 ensimmäisen semifinaalin maat:

  • Kypros
  • Serbia
  • Liettua
  • Irlanti
  • Ukraina
  • Puola 
  • Kroatia
  • Islanti
  • Slovenia
  • Suomi 
  • Moldova 
  • Azerbaizdan
  • Australia 
  • Portugali
  • Luxemburg
Eka semi jännittää kovasti, ykkössuosikkini Kroatia ja meidän Suomi kisaavat siinä. Uskon molempien jatkoon pääsyyn, sillä semifinaaleissa on vain yleisöäänet, ei juryja. Vaikka ikinä ei voi ihan sataprosenttisesti luottaa, vaan aina on se jännitys loppuun asti. Pidetään peukkuja!

Näistä ekan semin harjoituksista Irlanti oli... yritän keksiä adjektiivia. Ihan omaa tyyliään. Toivon finaalipaikkaa, ihan jo siksi, että ansaitsee sen yhden kolmesta anteeksiantamattoman kirouksen käytöstä... avada kedavra! Artisti osaa myös imitoida Klonkkua. Joten paketissa on Harry Potter ja Tolkien, jatkoon!

Ukrainasta pidän myös, pätkä oli kovin lyhyt, mutta näytti vaikuttavalta ja laulu kuulosti kauniilta. 

Kroatian meininki on kyllä ihan omaa luokkaansa, jos ei mene jatkoon niin... öö.. no syön kourallisen kissanruokaa. 

Ja Suomi, oi meidän farkkumiehet, nyt Eurooppa ymmärtäkää äänestää tämä jatkoon!

Jos minulta kysyttäisiin... tai no, kysytään tai ei, niin vastaan silti... jatkoon tästä menisivät (luettelen semin esiintymisjärjestyksessä, en paremmuusjärjestyksessä):
Liettua, Irlanti, Ukraina, Kroatia, Slovenia, Suomi, Moldova, Australia, Portugali ja Luxemburg. 
Finaalista ulos jäisivät siis Kypros, Serbia, Puola, Islanti ja Azerbaidzan. 
Tämä siis ihan minun makuni mukaan, en ole tässä miettinyt mitään todennäköisyys-asioita. 



Video 2 - toisen semifinaalin ensimmäisen puoliskon maat

Videolla 2 toisen semifinaalin ensimmäisen puoliskon maat:
  • Malta
  • Albania
  • Kreikka
  • Sveitsi
  • Tsekki
  • Itävalta
  • Tanska
  • Armenia
  • Latvia
Tokan semin ekalla puoliskolla on muutamia mainioita esityksiä ja yksi tämän vuoden suosikeistani. Kreikan meininki on mainiota, sellaisena pirtsakkana pop-etnofiilis-pakettina tykkään kovasti! Sveitsi on myös mieleinen, siinä on ihan kaikkea mitä voi keksiä, ja lumoavaa teatraalisuutta. Itävaltakin - vaikka ei laulusuoritukseltaan harjoitusten perusteella ole mitään supertaidetta - on tarttuva ja nostattaa tanssifiilistä. Latvian Donsilla taas ääni vakuuttaa, todellakin, mutta biisi... ei ihan just mulle kolise se. 

Ja sitten se suosikki: olen tykästynyt todella kovasti Armeniaan, Ladanivan video jo sai mut innostumaan ja ihastumaan, ja harjoitukset näyttävät siltä, että homma on livenäkin hallussa. Tämän vuoden kärkiviisuja (minulle, tuloksia en uskalla ennustaa).



Video 3 - toisen semifinaalin toisen puoliskon maat

Videolla 3 toisen semifinaalin toisen puoliskon maat:
  • San Marino
  • Georgia
  • Belgia
  • Viro

  • Norja
  • Alankomaat
Ai että, kyllä tämä toinen semi on mainio. Ekalla puoliskolla hyviä biisejä ja yksi suosikeista, ja tässä tokalla puoliskolla suosikkejani myös, myös kakkos- ja kolmos-suosikkini. Tai ovat niin erilaiset ja yhtä ihanat, että taitaa olla jaettu kakkossija: Viro ja Norja. Harjoitusten perusteella pysyvät sillä sijalla, enkä yhtään epäillytkään. Näistä olen ihastunut juuri livevetoihin, kansallisissa karsinnoissa, kun taas esim. Armeniasta näin ensin videon ja vasta viisujen ennakkokonserteista ja nyt harjoituksista olen nähnyt live-esityksiä, sama juttu Joostin ja Europapan kohdalla. Kumpikin näistä jälkimmäisestä on kuitenkin toiminut livenäkin, eikä ole tullut pettymystä. Joskus käy niin, video on mahtava ja liveveto... no ei niin mahtava. 

Sitten toivomuslistani maailmankaikkeudelle, "nämä jatkoon", ja taas esiintymisjärjestyksessä: 

Kreikka, Sveitsi, Itävalta, Armenia, Latvia, San Marino, Belgia, Viro, Norja ja Alankomaat.
Finaalista ulos jäisivät siis Malta, Albania, Tsekki, Tanska, Georgia ja             .



Video 4 - Big 5 ja Ruotsi

Videolla 4 suoraan finaalin menevät Big 5 -maat ja emäntämaa Ruotsi:
  • Iso-Britannia
  • Saksa
  • Ruotsi
  • Ranska
  • Espanja
  • Italia
Näistä maista ei tarvitse arvailla tai toivoa, ketkä pääsevät finaaliin. Harjoitusten perusteella aika samaa varmaa jokainen, mitkä nähty karsinnoissakin. Marcus & Martinus ovat somat, Saksa sellaista stadion-musiikkia, joka jää vähän vaille sitä voimaa, mitä siltä odottaisin, Iso-Britannia on kiva ja monesti kuultu, siitä ding-dong-ding-dong-kohdasta tulee jouluinen tunnelma, Italia on mainio, Espanja hurmaa mut ja Ranskan Slimanen ääni vaan on pyörryttävän upea. 




torstai 11. huhtikuuta 2024

Siivouksen viisuvartit

 Uskon siivouksessa varttiin. Siis viiteentoista minuuttiin. Jos en meinaa saada aikaan, ajastan vartin, sen kyllä jaksan! Sitten saa lopettaa. Joskus sitten innostuukin ja menee varttitolkulla aikaa touhutessa. Tästä kirjoittaa myös ammattijärjestäjä Ilana Aalto: Vartin voima.

Jassoo, ja miten tämä liittyy Euroviisuihin. No kuulkaas! Mihin sitä tarvitsee munakelloa kun on Euroviisut! Miettikää nyt: kolmen minuutin kappaleita. Väsään itselleni viiden viisun soittolistoja, näin on suurinpiirtein vartin pätkiä. Musa soimaan ja kyllä sitä vartin ahkeroi sen tahtiin. Tai pari... Tai kuusi. Nimittäin tänään päivitin sisällöltään kuusi viisuvarttia ja vahingossa siivosin aika paljon!

Näitä voi rakennella mielensä mukaan ja Spotifyn käyttäjät voivat käyttää vartin viisuilusiivoiluun näitäkin, jos löytyy sopiva svengi. Ekassa tämän vuoden viisuja, muissa sikin sokin kaikenlaista. Ja eikun menoks:

Viisuvartti 1

Viisuvartti 2

Viisuvartti 3

Viisuvartti 4

Viisuvartti 5

Viisuvartti 6

Viisuvartti 7

Viisuvartti 8

Viisuvartti 9

Viisuvartti 10

maanantai 4. maaliskuuta 2024

Kansallisia karsintoja viikko 10

VIIKKO 10

Tällä viikolla julkaistaan viisuja:

  • keskiviikona 6.3. Australian artistin julkaisu
  • torstaina 7.3. Kreikan edustajan Marina Sattin viisun julkaisu
Tarkempaa tietoa ei ole vielä, eli julkaisua odotetaan vielä seuraavilta:
  • Georgian edustajan Nutsa Buzaladzen viisu
  • Armenian edustaja + viisu
  • Azerbaidzanin edustaja + viisu

Karsintojen viimeisiä viedään, lauantaina 9.3 jäljellä enää:

  • Ruotsi / Melodifestivalen - finaali
  • Portugali / Festival da Canção 2024 - finaali


Ruotsi - Melodifestivalen: Finaali lauantaina 21.00-23.00

Melodifestivalen jatkaa matkaansa Karlstadista finaaliin suurelle Friends Arenalle Tukholmaan. Melodifestivalen eli tuttavallisemmin Mello on Ruotsin valtava karsintasysteemi, jonka jokainen osakilpailu on itsessään iso konsertti ja Ruotsin tähtiartistit osallistuvat usein Melodifestivalenille. Semifinaaleissa kilpailee kuusi kappaletta, joista kaksi eniten ääniä saanutta selviytyy suoraan finaaliin. Seuraavat kaksi, kappaleet sijalla 3.-4., menevät jatkokarsintaan, "andra chansen". Näistä kymmenestä "andra chansen" -kappaleesta nähdään viidennen semifinaalin päätteeksi kertauspätkät ennen äänien antoa ja 1. ja 2. sijalle tulleet kappaleet pääsevät finaaliin.

Finaalissa kisaavat (lisään semifinaalien jälkeen finaaliin valittuja):

Melodifestivalen -livestreamia voi seurata netissä:



Portugali / Festival da Canção: 2. semifinaali lauantaina

Portugalin karsinnassa on kaksi semifinaalia, joissa on kummassakin kaksi "äänestyskierrosta": ensimmäisellä äänten jakauma on 50 % tuomaristoäänistä ja 50 % yleisöäänistä, toisella 100 % yleisöäänistä. Semirinaaleissa on kymmenen kilpailijaa, joista kuusi valitaan finaaliin, eli finaalissa on 12 kilpailijaa.

Finaalissa kisaavat (lisään semifinaalien jälkeen finaaliin valittuja):

Festival da Canção -streamia voi seurata netissä:




maanantai 26. helmikuuta 2024

Kansallisia karsintoja viikko 9

VIIKKO 9


Tämän viikon tiistaina 27.2.2024 ja torstaina 29.2.2024 kisataan Serbiassa semifinaali ja lauantaina 2.3.2024 finaali:

  • Serbia / Pesma za Evroviziju: 1. semifinaali tiistai 27.2.
  • Serbia / Pesma za Evroviziju: 2. semifinaali torstai 29.2.
  • Serbia / Pesma za Evroviziju: finaali 2.3.
Tämän viikon lauantaina 2.3.2024 on neljä seurattavaa karsintaa, edellä mainittu Serbia ja kolme muuta, joista 2 semifinaalia ja 2 finaalia:

  • Ruotsi / Melodifestivalen: Deltävling 5 + andra chansen
  • Islanti / Söngvakeppnin: Finaali
  • Portugali / Festival da Canção: 2. semifinaali
Tällä viikolla:
  • torstaina 29.2. julkaistaan:
    • Alankomaiden viisu: Joost - Europapa
    • Kyproksen viisu: Silia Kapsis - Liar 
  • perjantaina 1.3. julkaistaan:
    • Ison-Britannian viisu: Olly Alexander - Dizzy
    • Itävallan viisu: Kaleen - We Will Rave 

Serbia - Pesma za Evroviziju 
1. semifinaali tiistai 27.2., 2. semifinaali torstai 29.2., finaali lauantai 2.3.

1. semifinaali:
  • Marko Mandić - Dno
  • M.IRA - Percepcija
  • Bojana and David - No No No
  • Lena Kovačević - Zovi me Lena
  • Saša Báša and Virtual Ritual - Elektroljubav
  • Martina Vrbos - Da me voliš
  • Filarri - Ko je ta žena?
  • Breskvica - Gnezdo orlovo
  • Hristina - Bedem
  • Ivana Vladović - Jaka
  • Chai - Sama
  • Zorja - Lik u ogledalu
  • Kavala - Vavilon
  • Keni nije mrtav - Dijamanti
2. semifinaali:
  • Nadia - Sudari
  • Hydrogen - Nemoguća misija
  • Iva Lorens - Dom
  • Zejna - Najbolja
  • Filip Baloš - Duga je noć
  • Nemanja Radošević - Jutra bez tebe
  • Yanx - Kolo
  • Kat Dosa - Tajni začin
  • Džordži - Luna park
  • Dušan Kurtić - Zbog tebe živim
  • Teya Dora - Ramonda
  • Konstrakta - Novo, bolje
  • Milan Bujaković - Moje tvoje
  • Durlanski - Muzika
Pesma za Evroviziju -livestreamia voi seurata netissä:



Ruotsi - Melodifestivalen: Deltävling 5 + Andra chansen lauantaina 21.00-22.30

Melodifestivalen jatkaa matkaansa Eskilstunasta Karlstadiin. Melodifestivalen eli tuttavallisemmin Mello on Ruotsin valtava karsintasysteemi, jonka jokainen osakilpailu on itsessään iso konsertti ja Ruotsin tähtiartistit osallistuvat usein Melodifestivalenille. Semifinaaleissa kilpailee kuusi kappaletta, joista kaksi eniten ääniä saanutta selviytyy suoraan finaaliin. Seuraavat kaksi, kappaleet sijalla 3.-4., menevät jatkokarsintaan, "andra chansen". Näistä kymmenestä "andra chansen" -kappaleesta nähdään viidennen semifinaalin päätteeksi kertauspätkät ennen äänien antoa ja 1. ja 2. sijalle tulleet kappaleet pääsevät finaaliin. Viidennessä osakilpailussa kisaavat seuraavat osallistujat + andra chansen -kisaajat:

  • Marcus & Martinus – Unforgettable
  • Chelsea Muco – Controlla
  • Jay Smith – Back To My Roots
  • Elecktra – Banne maj
  • Annika Wickihalder – Light
  • Medina – Que Sera
Andra chansen -kisaajat:
  • Elisa Lindström – Forever Yours
  • Adam Woods – Supernatural
  • Dear Sara – The Silence After You
  • Klaudy – För dig
  • Gunilla Persson – I Won't Shake (La La Gunilla)
  • Fröken Snusk – Unga & fria
  • Klaudy - För dig
  • Gunilla Persson - I Won't Shake (La La Gunilla)
  • Albin Tingwall - Done Getting Over You
  • Scarlet - Circus X
Melodifestivalen -livestreamia voi seurata netissä:



Islanti - Söngvakeppnin: Finaali lauantaina klo 21.45-00.15
  • Anita - Stingum af Downfall / Downfall
  • Væb - Bíómynd / Movie Scene
  • Bashar Murad - Vestrið villt / Wild West
  • Sigga Ózk - Um allan alheiminn / Into the Atmosphere
  • Hera Björk - Við förum hærra / Scared of Heights
Kappaleiden nimet islanniksi ja englanniksi: semifinaaleissa kappaleet täytyy esittää islanniksi. Finaalissa kappaleet voi esittää kielellä, jolla ne aikoo viisuissa esittää jos voittaa karsinnan ja pääsee viisuedustajaksi. En ole perehtynyt mitkä karsijoiden suunnitelmat ovat, niin laitan kummatkin ilmoitetut biisin nimet. 

Söngvakeppnin -livestreamia voi seurata netissä:



Portugali / Festival da Canção: 2. semifinaali lauantaina

Portugalin karsinnassa on kaksi semifinaalia, joissa on kummassakin kaksi "äänestyskierrosta": ensimmäisellä äänten jakauma on 50 % tuomaristoäänistä ja 50 % yleisöäänistä, toisella 100 % yleisöäänistä. Semirinaaleissa on kymmenen kilpailijaa, joista kuusi valitaan finaaliin, eli finaalissa on 12 kilpailijaa. 2. semifinaalin kisaajat:
  • Buba Espinho – O Farol
  • Cristina Clara – Primavera
  • Leo Middea – Doce Mistério
  • Filipa – You Can't Hide
  • João Couto – Quarto para Um
  • Huca – Pé de Choro
  • No Maka feat. Ana Maria – Aceitar
  • Maria João – Dia
  • Rita Onofre – Criatura
  • Silk Nobre – Change
Festival da Canção -streamia voi seurata netissä:


Kroatia 12 points - MEOW!

 Tänään kisattiin Dora 2024 -finaali, Kroatian viisukarsinta.

So come on y'all, let us prance

Heti ekalla kerralla kun kuuntelin Kroatian viisutyrkkyjä, sekosin totaalisesti yhteen biisiin. Aivan dippadappaduu!! Oon ollut aivan koukussa tähän biisiin viikkokausia ja tykittänyt sitä menemään ihan rim tim tagi dim vaan! Sitten tuli biisin lisäksi musiikkivideo, jossa artistin, Baby Lasagnan kanssa hengaa kyläläisiään. Tämähän on ihana!


Toki kappaleella on kaiken jytinän sisällä sanoma: Kappaleessa kerrotaan siitä, kuinka Kroatian maaseudulta joudutaan muuttamaan kaupunkeihin ja ulkomaille töihin, kun maaseudulla ei työtä riitä eikä maataloudesta elantoa riittävästi saa. Baby Lasagna eli
Marko Purišić on haastattelussa sanonut: "Youth leaving Balkan countries is a long-standing problem and I don’t want to get into the politics of it, but I felt the need to discuss it from the emotional side, and I did it this way."

I'm going away and I sold my cow

Dora 2024 -semifinaalissa oli huomattavissa ehkä vähän jänskätystä, toisaalta aika monen esityksen saundit olivat mitä olivat... Finaalissa sitten kuulosti paljon paremmalta, musiikki ei peittänyt esiintyjien ääniä kuten semissä muutamilla esityksillä kävi. Aivan mahtava biisi, ja esitys meni mainiosti. Huomatkaa esityksen näyttävimpänä osuutena vaatteissa ja mm. rumpujen päällä olevat mummojen pöytäliinat ja pitsiliinat - ainakin sain sisustusideoita viisubileisiin. Ja ehkä asuunkin voisi tätä inspiraatiota soveltaa...


Aikamoisen ylivoimainen voitto oli: 321 pistettä! Toiseksi tulleella Vinkolla 82 pistettä... Yleisöäänien ylivoima oli huima: toiseksi eniten yleisöääniä saanut Alen Duras sai 27 pistettä yleisöltä - Baby Lasagna 247! Itse asiassa kaikki 15 muuta finalistia saivat yhteensä vähemmän kuin voittaja, 215 pistettä.
Niin että RIM TIM TAGI DIM vaan!
Karsinnan backstagellakin oli aikamoisen rim tim tagi dim -meininki voittajaesityksen aikana! Ja hei miten Severina on aina vaan yhtä pirtsakka kuin vuonna 2006!

Gonna miss you all but mostly my cat
Dora 2024 -semifinaalissa artisteilla oli lyhyt video ennen esitystä, ja näin kissahupsuna ihmisenä video vierailusta kissojen turvakodilla pläjäytti positiivisuusmittarin volyymit sinne yhteentoista, niinkuin legendaarisessa Spinal Tap -leffassa.
Artistilla itsellään on kissoja, joista yksi esiintyy musiikkivideolla.

Bye Mum, bye Dad
Meow cat, please meow back
Eipä tässä siis muuta voi sanoa, kuin että Croatia 12 points. MEOW!

Baby Lasagna:






maanantai 19. helmikuuta 2024

Kansallisia karsintoja viikko 8

VIIKKO 8


Tämän viikon torstaina 22.2.2024 ja perjantaina 23.2.2024 kisataan Kroatiassa semifinaali ja sunnuntaina 25.2.2024 finaali:

  • Kroatia / Dora 2024: 1. semifinaali torstai 22.2.
  • Kroatia / Dora 2024: 2. semifinaali perjantai 23.2.
  • Kroatia / Dora 2024: Finaali sunnuntai 25.2.

Tämän viikon lauantaina 24.2.2024 on kolme seurattavaa karsintaa:

Tällä viikolla:
  • maanantaina 19.2. Puolan viisuedustajan ja viisukappaleen julkaisu
  • tiistaina 20.2. Belgian viisuedustaja Mustiin viisukappaleen julkaisu

Kroatia - Dora 2024
1. semifinaali torstai 22.2., 2. semifinaali perjantai 23.2., finaali sunnuntai 25.2.

Kroatian karsinnassa on kaksi semifinaalia, molemmissa kilpailee 12 kappaletta. Kummastakin semifinaalista valitaan 8 kappaletta finaaliin, eli yhteensä 16 finalistia.

1. semifinaali:
  • Noelle – Baby, Baby
  • Mario Battifiaca feat. Robert Ferlin – Vodu piti trizan biti
  • Stefany Žužić – Sretnih dana dat' će Bog
  • Misha – One Day
  • Erna – How Do You Love Me
  • Eugen – Tišine
  • Vinko – Lying Eyes
  • Barbara Munjas – Nepobjediva
  • Let 3 – Babaroga
  • Lana Mandarić – More
  • Pavel – Do Mjeseca
  • Saša Lozar – Ne plačem zbog nje
2. semifinaali:
  • Lu Dedić – Plavi leptir
  • James Night – Nebo plače
  • Lara Demarin – Ne vjerujem ti
  • Alen Đuras – A Tamburitza Lullaby
  • The Splitters – Od kad te sanjam
  • Boris Štok – Can We Talk
  • Baby Lasagna – Rim tim tagi dim
  • ET – Pametnom dosta
  • Vatra – Slatke suze, gorka ljubav
  • Damir Kedžo – Voljena ženo
  • Natalie Balmix – Dijamanti
  • Marcela – Gasoline

Dora-livestreamia voi seurata:

Ruotsi - Melodifestivalen: Deltävling 4 lauantaina 21.00-22.30

Melodifestivalen jatkaa matkaansa Växjöstä Eskilstunaan. Melodifestivalen eli tuttavallisemmin Mello on Ruotsin valtava karsintasysteemi, jonka jokainen osakilpailu on itsessään iso konsertti ja Ruotsin tähtiartistit osallistuvat usein Melodifestivalenille. Semifinaaleissa kilpailee kuusi kappaletta, joista kaksi eniten ääniä saanutta selviytyy suoraan finaaliin. Seuraavat kaksi, kappaleet sijalla 3.-4., menevät jatkokarsintaan, "andra chansen". Näistä kymmenestä "andra chansen" -kappaleesta nähdään viidennen semifinaalin päätteeksi kertauspätkät ennen äänien antoa ja 1. ja 2. sijalle tulleet kappaleet pääsevät finaaliin. Neljännen osakilpailun kisaajat ovat:
  • Albin Tingwall – Done Getting Over You
  • Lia Larsson – 30 km/h
  • Dotter – It's Not Easy to Write a Love Song
  • Scarlet – Circus X
  • Lasse Stefanz – En sång om sommaren
  • Danny Saucedo – Happy That You Found Me
Melodifestivalen -livestreamia voi seurata netissä:



Islanti - Söngvakeppnin: Undanúrslit 2 lauantaina klo 21.45-23.15

Islannin toisessa semifinaalissa kisaavat:
  • Hera Björk - Við förum hærra
  • Heiðrún Anna - Þjakaður af ást
  • Bashar Murad - Vestrið villt
  • Sigga Ózk - Um allan alheiminn
  • Maiaa - Fljúga burt
Söngvakeppnin -livestreamia voi seurata netissä:



Portugali / Festival da Canção: 1. semifinaali lauantaina

Portugalin karsinnassa on kaksi semifinaalia, joissa on kummassakin kaksi "äänestyskierrosta": ensimmäisellä äänten jakauma on 50 % tuomaristoäänistä ja 50 % yleisöäänistä, toisella 100 % yleisöäänistä. Semirinaaleissa on kymmenen kilpailijaa, joista kuusi valitaan finaaliin, eli finaalissa on 12 kilpailijaa. Toisen semifinaalin kisaajat:
  • Nena – Teorias da Conspiração
  • Perpétua – Bem Longe Daqui
  • Mela – Água
  • Mila Dores – Afia a Língua
  • Left – Volto a Ti
  • Rita Rocha – Pontos Finais
  • Noble – Memory
  • João Borsch – ...Pelas Costuras
  • Iolanda – Grito
  • Bispo – Casa Portuguesa
Festival da Canção -streamia voi seurata netissä:



San Marino - Una Voce per San Marino: finaali lauantaina

San Marinon karsinta on aika pitkä ja monimutkainen, ja karsijoita on paljon. Karsintoihin saa osallistua San Marinon ulkopuoleltakin, joten osallistujia on jos jostain maasta, myös Suomesta. San Marinossa päätökset tekee 100 % tuomaristo. Finaalissa kilpailee 16 kappaletta.

lauantai 17. helmikuuta 2024

UMK 2024 - see me SLAY!

 Uuden Musiikin kilpailu kisattiin viikko sitten, ja voittaja ylivoimaisilla yleisöäänillä on Windows95man viisulla No Rules! Kisaamassa oli monta hyvää biisiä, esimerkiksi Sexmanen Mania, jonka sanat kolisivat tosissaan: "Mä taian olla vähä hullu tähän maailmaan, vaan myrskyn silmäs saan ilmaa, liikun ilman haarniskaa..." Niin täsmällisesti kuvattuna ajatuksiani. 

Mutta tässä en keskity kisaajiin vaan itse Uuden Musiikin kilpailuun ja siihen, miten mahtava se on!! 

Ilta lähti käyntiin heti ihan järisyttävän mahtavasti. Kuumaa ja Benjamin vetäisivät avausnumeron, joka oli aivan ylivoimainen! Monet viisuharrastajat kehuvat UMK:ta yhtenä laadukkaimmista kansallisista karsinnoista ja todellakin, ihan parhautta. Tämän vuoden kisaajien sisääntulokin oli niin hieno, että meni kylmät väreet ja hihkuin itsekseni kotona ja hoilasin mukana. Kuten Benjamin selosti: "Tämä ilta on ylivoimaisesti parasta, jota voi vain olla, so fab, so extra, so UMK!" TODELLAKIN!


Väliaikaohjelmat olivat myös ihan holtittoman upeita. Tässä "kisasta pudonnut kahdeksas kisaaja", eli Pilvi Hämäläisen viisutyrkkybiisi. Kieltämättä täyttää kaikkia viisuklisheiden vaatimuksia ja esitys... oh là là! 12 points, vähintäänkin, pitäis olla 12 points plus. 

Ja sitten vielä tää, illan hillittömin ja räjähtävin meininki. Jo yhdistelmä Käärijä ja Erika Vikman kuulosti erittäin jännittävältä, ja lopputulos on enemmän kuin mitenkään pystyi odottamaan. Show, biisi, Käärijä ja Vikman, tämä on ihan holtittoman hieno. Kiitos Yle, nyt nimittäin tehtiin just täydellistä show'ta!

Niin ja tietenkin. Tätä ei tarvitse edes selittää. Tämä on jo viisulegenda:

Hyvä Suomi, hyvä Yle, hyvä UMK! Aivan loistava ilta!

Ja tänä vuonna Euroviisut ja koko maailma vallataan tällä:



maanantai 12. helmikuuta 2024

Kansallisia karsintoja viikko 7

VIIKKO 7


Tämän viikon perjantaina 16.2.2024 on yksi seurattava karsintafinaali:

Tämän viikon lauantaina 17.2.2024 on kuusi seurattavaa karsintaa, joista kaksi semifinaalia ja kaksi finaalia:



Saksa - Das Deutsche Finale perjantai klo 23.00

Das Deutsche Finale -livestreamia voi seurata netissä:



Viro - Eesti Laul: Finaal klo 19.30

Eesti Laul on UMK:n lisäksi mun rakkain karsinta! Tämän vuoden Eesti Laul -kisasta enemmän blogitekstissäni Eesti Laul -pläjäys. Vuoden 2024 viisukarsinta toimii niin, että 15 semifinalistia, poolfinalistid, kisaavat tänään viidestä finaalipaikasta ja viisi tuomariston valitsemaa kappaletta pääsi suoraan finaaliin. Ülejäänu kirjutan eesti keeles, lihtsalt sellepärast, et ma tahan! Järgmised laulud läksid otse finaali:
  • Brother Apollo - Bad Boy 
  • Carlos Ukareda - Never Growing Up 
  • Daniel Levi - Over the Moon 
  • Nele-Liis Vaiksoo - Käte ümber jää 
  • Uudo Sepp & Sarah Murray - Still Love 
Ja nämä pääsivät karsinnasta finaaliin:
  • Ewert and the Two Dragons - Hold Me Now
  • Anet Vaikmaa - Serotoniin"
  • Ollie - My Friend
  • Peter Põder - Korra veel
  • 5miinust & Puuluup - (nendest) narkootikumidest ei tea me (küll) midagi
  • Nele-Liis Vaiksoo - Käte ümber jää
Eesti Laul -livestreamia voi seurata netissä:



Ruotsi - Melodifestivalen: Deltävling 3 lauantai klo 21.00-22.30

Kolmas Mello-viikonloppu, tällä viikolla Mello-sirkus on matkannut viime lauantain Göteborgista  Växjöön. Melodifestivalen on Ruotsin valtava karsintasysteemi, jonka jokainen osakilpailu on itsessään iso konsertti ja Ruotsin tähtiartistit osallistuvat usein Melodifestivalenille.  Semifinaaleissa kilpailee kuusi kappaletta, joista kaksi eniten ääniä saanutta selviytyy suoraan finaaliin. Seuraavat kaksi, kappaleet sijalla 3.-4., menevät jatkokarsintaan, "andra chansen". Näistä kymmenestä "andra chansen" -kappaleesta nähdään viidennen semifinaalin päätteeksi kertauspätkät ennen äänien antoa ja 1. ja 2. sijalle tulleet kappaleet pääsevät finaaliin.Tällä viikolla kisaavat:
  • Jacqline – Effortless
  • Clara Klingenström – Aldrig mer
  • Kim Cesarion – Take My Breath Away
  • Klaudy – För dig
  • Gunilla Persson – I Won't Shake (La La Gunilla)
  • Cazzi Opeia – Give My Heart A Break
Melodifestivalen -livestreamia voi seurata netissä:



Tanska - Melodi Grand Prix lauantai klo 21.00

Tanskan Euroviisukarsinnassa kilpailee 8 kappaletta:
  • Saba – Sand
  • Stella – Sign Here
  • Chu Chu – The Chase (Zoom Zoom)
  • Basim – Johnny
  • RoseeLu – Real Love
  • Ublu – Planetary Hearts
  • Janus Wiberg – I Need Your Love
  • Aura Dione – Mirrorball of Hope
Melodi Grand Prix -livestreamia voi seurata netissä:



Liettua - Eurovizija.LT: Finalių klo 21.00-23.00

Liettuassa karsitaan peräti viidessä erässä, joista jokaisesta valitaan kaksi finalistia. Finaalissa on siis kymmenen kisaajaa, ja se on kaksiosainen: Ensin äänestetään esityksistä kolme superfinaaliin, tässä valinnassa 50 % äänistä tulee tuomaristolta ja 50 % yleisöäänistä. Kolmesta superfinalistista valitaan voittaja 100 % yleisöäänillä. Itse olen hiukkasen tohkeissani tämän vuoden karsinnoista, sillä mukana on taas aivan loistava The Roop (olisi edustanut Liettuaa vuoden 2020 viisuissa, ne peruttiin pandemian vuoksi, edusti Liettuaa vuoden 2021 viisuissa, sijoitus 8.). Finaalissa kisaavat (lisään semifinaalien jälkeen valittuja):
  • Aistè – We Will Rule the World
  • Žalvarinis – Gaudė Vėjai
  • Pluie de Comètes – Be careful
  • Silvester Belt – Luktelk
  • VB gang – Kaboom!!!
  • Il Senso – Time
  • Shower – Impossible
  • Monika Marija – Unlove You Starting Tomorrow
  • Queens of Roses – Walk through fire
  • The Roop – Simple Joy
Eurovizija.LT -livestreamia voi seurata:



Islanti - Söngvakeppnin: Undanúrslit 1 lauantaina klo 21.45-23.15

Islannin ensimmäisessä semifinaalissa kilpailevat:
CeaseTone – Ró
Blankiflúr – Sjá þig
Anita – Stingum af
Sunny – Fiðrildi
Væb – Bíómynd

Söngvakeppnin -livestreamia voi seurata netissä:



Moldova - Etapa Natională lauantaina klo 18.00-22.00 

Alunperin Moldovan viisupaikkaa tavoitteli 32 kappaletta, mutta yhtye Trupa Vovi Robian vetäytyi kisasta yhden jäsenen terveyden vuoksi ja viisuharrastajille jo tuttu Aliona Moon vetäytyi kisasta, syytä ei ole julkaistu. Tammikuun karsinnassa finaaliin valittiin kymmenen sijaan 11 kisaajaa, sillä kolme viimeisenä finaaliin menijää sai saman pistemäärän. Hieman kaipaan kyllä Moldovan viisukonkari-porukkaa, Zdob și Zdub, joka on edustanut maata kolme kertaa, joka kerta aivan mahtavasti: vuonna 2005, Moldovan ensimmäisenä viisuvuonna, kappaleella Boonika Bate Doba, vuonna 2011 kappaleella So Lucky (tämä on yksi minun ja Viisutiimin jäsen S:n ikisuoksikeista viisubileissä) ja vuonna 2022 Advahov Brothersin kanssa aivan holtittoman hienolla kappaleella Trenulețul. Voitaisiinko sopia, että ei mitään karsintoja enää, vaan vuorovuosin Zdob și Zdub, Pasha Parfeni ja SunStroke Project? Ok?
  • Cătălina Solomac -Fever 
  • Iulia Teleucă - Runaway 
  • Natalia Barbu - In the Middle 
  • Nicoleta Sava - Bravo 
  • OL - No Time No Space 
  • Reghina Alexandrina - Contrasens 
  • Sasha Letty - DNA 
  • Valeria Pasha - Anti-Princess 
  • Victor Gulick - Fever 
  • Viola Julea - Light Up! 
  • Y-Limit - Revolution 
Etapa Națională - livestreamia voi seurata netissä:

lauantai 10. helmikuuta 2024

I really do want world peace eli blogin siivous

 


Yllä oleva lainaus on erinomaisesta elokuvasta Miss Kovis - Miss Congeniality. Kyllä, olen katsonut elokuvan monen monta kertaa.  Ja kyllä, niin klisee kuin se onkin:
HALUAN MAAILMANRAUHAA

No, maailmanrauhaa ei yhdellä hupsulla viisublogilla luoda. Mutta minun blogi, minun säännöt. Päivitin sisältöä, tähän inspiroi tieto erään maan tämän vuoden viisuedustajasta, joka on Ukrainaan hyökänneen, epäinhimillistä ja raukkamaista hyökkäyssotaa käyvän valtion kaksoiskansalainen. Hän on osallistunut kyseisessä maassa laulukilpailuihin ja käynyt keikalla kyseisen valtion toiselta itsenäiseltä valtiolta ryöstämällä Krimin niemimaalla. Nyt hän edustaa toista kotimaataan, joka valtion puolustuksen nimissä toteuttaa myös siviilien joukkomurhaa. 

Usein tuomitessani siviilien tuhoamisen, kohtaan väitteen, että kannatan terroristijärjestöä vastustaessani sitä tuhoavan valtion toimintaa. Höpö höpö! Tuomitsen terrorismin, tietenkin! Tuomitsen myös sen, että terrorismin vastaisessa taistelussa tämä kyseinen viisuihin osallistuva valtio toteuttaa käytännössä kansanmurhaa. Tämä valtio vähät välittää surmaako ja vammauttaako samalla siviilejä lapsista vanhuksiin ja tuhoaako samalla koko kohdealueen infrastruktuurin niin kohteenaan olevilta terroristeilta kuin alueen siviiliväestöltä. Ei tarvitse olla toisen puolella jos tuomitsee toisen. Mielestäni sekä terroristijärjestö että sitä tuhoavan valtion toteuttamat toimet ovat kammottavia ja vihaan yhtä paljon kummankin aiheuttamaa kärsimystä tavallisille ihmisille. Olen inhimillisyyden puolella, niiden ihmisten, joiden elämä näiden kahden tahon vuoksi tuhoutuu. 

Ja nyt tämä valtio valitsee viisuedustajaksi kaksoiskansalaisen, jonka toinen kotimaa on suljettu viisuista törkeän, itsenäiseen valtioon tekemänsä hyökkäyksen ja ruman sotansa vuoksi. 

En voi muuttaa maailmaa kokonaan itsekseni. Mitä ihan varmasti voin muuttaa,  on blogini. Toivoakseni löysin kaikki kommentit, viittaukset, videot, kaiken, jossa mainitaan nämä kaksi valtiota sekä yksi kumppanivaltionsa. 

Joku varmasti älähtää, että mitä nyt tuohon reagoit kun valtio X tekee pahojaan ja valtio Y se vasta kamala onkin ja valtio Z kärsii eikä siihen reagoida. Tätä "whataboutismia" jokainen saa harrastaa, jos tahtoo. Tämä on minun blogini ja minun päätökseni. Jos tahtoo tehdä ulostuloa omista aiheistaan, suosittelen tätä Blogger-blogialustaa. Oma blogi omilla intohimon aiheilla on suht helppo aloittaa täällä. 

Ja Euroviisut 2024... Boikotoin jalkapallon MM-riistokisoja, en pystynyt katsomaan pelejä stadioneilla, joiden nurmi oli riiston ja siirtotyöläisten veren tahraama. Peruin matkan jalkapallon naisten EM-kisoihin ja jätin fanikatsomoliput käyttämättä, kun UEFA ei erottanut Ukrainaan hyökänneen maan kansalaista, kyseisen maan valtiollisen suuryhtiön tytäryhtiön hallituksen puheenjohtajaa ja maan silloista jalkapalloliiton puheenjohtajaa UEFAn korkeimmasta hallinnollisesta elimestä. Tuo tyyppi on siellä UEFAn johtopaikoilla yhä tänä päivänä.

Euroviisujen kohdalla en täysboikottiin pysty. Kyse on koko vuoden, erityisesti vuodenvaihteen kieppeiltä itse viisuviikkoon asti ilon kuplia ja arjen jaksamista tuova asia. Viisut ovat myös yhteisöllisyyttä: Viisutiimimme yhteydenpitoa ja The Viisubileet, joiden maine on kiirinyt niin, että tänäkin vuonna on tulossa pari uutta Viisutiimiläistä porukkaan, ja viime vuoden ensikertalaiset ehkä uskaltavat uudelleen... 

Pystyn kuitenkin omalta pieneltä osaltani tekemään asioita, vaikka ne olisivat pieniä. Semifinaalissa en katso kyseisen valtion viisuedustajan esitystä, ja jos tämä etenee finaaliin, emme Viisutiimimme tämän vuoden viisubileissä katso esitystä emmekä kyseisen valtion pisteiden jakoa. Televisiosta laitetaan ääni pois ja telkkarin päälle Ukrainan lippu. Jos etenee finaaliin, poistan kyseisen valtion edustajan viisubileisiin tulostamistani listoista, joilla viisubileisiin osallistujat arvioivat ja pisteyttävät esitykset. Kyllä, saat miettiä, että onpa pöhköä, eikä vaikuta maailmankaikkeuden tasolla mitään. Tämä on pieni teko, mutta se on meidän tekomme osoittaa vääryys.

Pahoittelen todella paljon kyseisen valtion viisuedustajan tilannetta. Nuori ihminen, ja hänen pitäisi saada iloita edustuspaikastaan ja nauttia viisukeväästä. Sen sijaan hän on joutunut tällaiseen tilanteeseen, maailmanpoliittiseksi pelinappulaksi. Surettaa puolestaan, viisuareenalla paikan päällä olleena tiedän miten kurjalta kuulostaa kun yleisö buuaa artistille. Televisioon tämä vaimennetaan. Arvelen, että hänen esityksensä vastaanotto saattaa olla hyvin negatiivinen. Ei sinällään asiallista, sillä kyse on artistista, joka esiintyy, ei niistä, jotka toteuttavat edustamansa valtion politiikkaa. Samalla ymmärrän miksi näin tapahtuu, siinä tilanteessa edustajassa henkilöityy kyseinen valtio. Olisi tämän nuoren artistinkin vuoksi parempi, jos kyseinen valtio ei osallistuisi Euroviisuihin. Edustamaltaan valtiolta on tyly, tietoinen teko heittää artisti ns. bussin alle omien tarkoitusperiensä vuoksi. Julmaa, epäinhimillistä ja monella tavoin väärin.

Jos ei tullut selväksi, kannanottoni on:
  • Kahden jo viisuista suljetun valtion täytyy pysyäkin pois viisuista kunnes tilanne on täysin korjautunut.
  • Kaksoiskansalaisuus tai minkään maan kansalaisuus ei ole ongelma itsessään eikä aihe vastustaa osallistumista - se on ongelma, jos kaksoiskansalaisuus vaikuttaa olevan keino soluttaa pois suljettujen valtioiden agendaa viisuihin.
  • Tämä viisuihin osallistuva valtio olisi mielestäni pitänyt sulkea pois tänä keväänä, sillä tilanne ja toimintansa luo humanitääristä kriisiä ja siviilien kärsimystä ja kuolemaa.
  • Mielestäni kyseinen valtio on tehnyt tietoisen valinnan viisuedustajan valinnassa, ja aivan vääristä syistä.
  • Tämän valtion viisuedustajan puolesta olen pahoillani, kenenkään nuoren ihmisen - eikä vanhemmankaan - pitäisi joutua tällaisen myrskyn silmään ja pelinappulaksi.
Tässä tämä vuodatus. Tämän tekstin jälkeen kyseistä osallistujavaltiota ei ole minulle vuoden 2024 Euroviisuissa olemassa. Euroviisuissa on minulle tänä vuonna 36 osallistujamaata.



maanantai 5. helmikuuta 2024

Kansallisia karsintoja viikko 6

 VIIKKO 6

Tällä viikolla kisataan Italiassa Sanremon musiikkifestivaaleilla, tiistaista perjantaihin teemaillat ja lauantaina finaali. 

  • Italia / Festival di Sanremo: Ilta 1 - tiistai 6.2.
  • Italia / Festival di Sanremo: Ilta 2 - keskiviikko 7.2.
  • Italia / Festival di Sanremo: Ilta 3 - torstai 8.2.
  • Italia / Festival di Sanremo: Ilta 4 - perjantai 9.2.
  • Italia / Festival di Sanremo: Ilta 5 FINAALI - lauantai 10.2.

Tämän viikon lauantaina 10.2.2024 on viisi seurattavaa karsintaa, joista kaksi semifinaaleja ja kolme finaaleja (kaksi alla olevaa ja neljäs edellä mainittu Italian finaali):

Muuta ajankohtaista:
  • Tanska: Melodi Grand Prix -kisaajien ja kappaleiden julkaisu torstaina 25.1.
  • Islanti: Söngvakeppnin-kisaajien ja kappaleiden julkaisu lauantaina 27.1.

Italia - Festival di Sanremo tiistai - lauantai

Italiassa Festival di Sanremo on enemmänkin valtava musiikkijuhla kuin viisukarsinta. Tiistaina kaikki esittävät kappaleensa, keskiviikkona puolet esittää kappaleensa uudestaan, torstaina toinen puolikas esittää kappaleensa uudestaan, perjantaina on "cover-ilta", artistit esittävät jonkun muun kappaleen ja voivat esiintyä duettona italialaisen tai kansainvälisen artistin kanssa. Lauantaina sitten kaikki esittävät kappaleensa ja viis niistä äänestetään "toiselle kierrokselle" ja tämän voittaja on Sanremon voittaja. Toisen kierroksen äänestyksessä 33 % äänistä tulee lehdistötuomaristolta, 33 % radiotuomaristolta ja 34 % yleisöltä. Sanremon voittajalle tarjotaan mahdollisuutta edustaa maata Euroviisuissa ja yleensä ovat ottaneet vastaan. Eli heti lauantaina tuloksen selvittyä ei ole varma onko voittaja viisuedustaja, se ilmoitetaan sunnuntain aikana, kun voittaja on vastannut ja tästä tiedotetaan. 

Festivali di Sanremo -kilpailijat vuonna 2024 ovat:

  • Ghali – Casa mia
  • Alessandra Amoroso – Fino a qui
  • Gazzelle – Tutto qui
  • Ricchi e Poveri – Ma non tutta la vita
  • Dargen D’Amico – Onda alta
  • Angelina Mango – La noia
  • Fred De Palma – Il cielo non ci vuole
  • Fiorella Mannoia – Mariposa
  • Loredana Bertè – Pazza
  • Mr.Rain – Due altalene
  • Geolier – I p' me, tu p' te
  • Negramaro – Ricominciamo tutto
  • Rose Villain – Click boom!
  • Mahmood – Tuta gold
  • Diodato – Ti muovi
  • Annalisa – Sinceramente
  • Il Volo – Capolavoro
  • Emma – Apnea
  • Francesco Renga & Nek – Pazzo di te
  • La Sad – Autodistruttivo
  • Irama – Tu no
  • Big Mama – La rabbia non ti basta
  • The Kolors – Un ragazzo una ragazza
  • Sangiovanni – Finiscimi
  • Il Tre – Fragili
  • Alfa – Vai!
  • Maninni – Spettacolare
  • Santi Francesi – L’amore in bocca
  • Clara – Diamanti grezzi
  • bnkr44 – Governo punk

Suomi - Uuden Musiikin Kilpailu lauantai klo 21.00-23.00

Uuden Musiikin Kilpailussa viisuedustuspaikasta kisaavat:
  • Cyan Kicks – Dancing With Demons 
  • Sexmane – Mania 
  • Sara Siipola – Paskana
  • Jesse Markin – Glow
  • Windows95man – No Rules
  • Sini Sabotage – Kuori mua
  • Mikael Gabriel & Nublu – Vox populi
Uuden Musiikin Kilpailun livestreamia voi seurata netissä:



Liettua - Eurovizija.LT: Pusfinalių 5 klo 21.00-23.00

Liettuassa karsitaan peräti viidessä semifinaalissa, joista jokaisesta valitaan kaksi finalistia. Finaalissa on siis kymmenen kisaajaa, ja se on kaksiosainen: Ensin äänestetään esityksistä kolme superfinaaliin, tässä valinnassa 50 % äänistä tulee tuomaristolta ja 50 % yleisöäänistä. Kolmesta superfinalistista valitaan voittaja 100 % yleisöäänillä. Itse olen hiukkasen tohkeissani tämän vuoden karsinnoista, sillä mukana on taas aivan loistava The Roop (olisi edustanut Liettuaa vuoden 2020 viisuissa, ne peruttiin pandemian vuoksi, edusti Liettuaa vuoden 2021 viisuissa, sijoitus 8.).  Viidennen semifinaalin kisaajia/esiintymisjärjestystä ei ole vielä tiedossa, päivitän kun julkaistaan.

Eurovizija.LT -livestreamia voi seurata netissä:



Ruotsi - Melodifestivalen: Deltävling 2 lauantai klo 21.00-22.30

Melodifestivalen eli tuttavallisemmin Mello jatkaa kulkuettaan, viime viikolla Malmö, tällä viikolla Göteborg. Melodifestivalen on Ruotsin valtava karsintasysteemi, jonka jokainen osakilpailu on itsessään iso konsertti ja Ruotsin tähtiartistit osallistuvat usein Melodifestivalenille. Semifinaaleissa kilpailee kuusi kappaletta, joista kaksi eniten ääniä saanutta selviytyy suoraan finaaliin. Seuraavat kaksi, kappaleet sijalla 3.-4., menevät jatkokarsintaan, "andra chansen". Näistä kymmenestä "andra chansen" -kappaleesta nähdään viidennen semifinaalin päätteeksi kertauspätkät ennen äänien antoa ja 1. ja 2. sijalle tulleet kappaleet pääsevät finaaliin. Toisen osakilpailun kisaajat ovat:

  • Maria Sur – When I'm Gone
  • Engmans Kapell – Norrland
  • Dear Sara – The Silence After You
  • C-Joe – Ahumma
  • Liamoo – Dragon
  • Fröken Snusk – Unga & fria

Latvia - Supernova: Fināla lauantai klo 21.10- 

Latviassa karsitaan Supernovassa. Semifinaalissa viime viikolla kisasi 15 osallistujaa, joista kymmenen valittiin tämän viikon finaaliin. Nämä finaaliin päässeet ovat:


Supernova-livestreamia voi seurata netissä:

maanantai 29. tammikuuta 2024

Kansallisia karsintoja viikko 5

VIIKKO 5 - semifinaaliarvonta ja superlauantai

Tällä viikolla arvotaan Euroviisujen semifinaalipaikat. Arvonta tapahtuu tiistaina 30.1.2024 ja sitä voi seurata livestreamina. Maat arvotaan 1. tai 2. semifinaaliin ja semifinaalin alku- tai loppupuoliskolle. Eli arvotaan neljä esiintymispaikkaa, 1. semin alkupuoli tai loppupuoli ja 2. semin alkupuoli tai loppupuoli. Järjestävä organisaatio suunnittelee sitten tämän perusteella lopullisen esiintymisjärjestyksen. 

Muokkaus 30.1.2024: Arvottu semifinaalijärjestys sivulla Euroviisut 2024.

Tämän viikon tiistaina 30.1.2024 on yksi seurattava karsinta:

Tämän viikon torstaina 1.2.2024 on yksi seurattava karsinta:

Tämän viikon lauantaina 3.2.2024 on seitsemän seurattavaa karsintaa, joista kolme semifinaalia ja neljä finaalia, eli kunnollinen superlauantai:



Espanja - Benidorm Fest 
Primera Semifinal ti 30.1., Segunda Semifinal to 1.2., Gran Final la 3.2.

Espanjan edustaja valitaan Benidorm Fest -laulukilpailulla. Ensin kisataan kaksi semifinaalia, molemmissa kahdeksan kilpailijaa, joista valitaan neljä finaaliin. Lauantaina 3.2. kahdeksan finalistia kisaa viisuedustuspaikasta. Benidorm Festiin ja kisaajiin voi tutustua Espanjan yleisradion Benidorm Fest -sivulla. Viisukappaleet ovat pääosin espanjaksi, siihen liittyy yksi Benidorm Festin säännöistä: Sanoituksen täytyy olla pääosin eli vähintään 60 % espanjaksi tai muulla Espanjan alueellisella virallisella kielellä (katalaani, galicia, baski ja araneesi). Muuta kieltä, esim. englantia, saa olla sanoituksessa, kunhan muuta kieltä ei ole yli 40 % sanoista. Kuusitoista kisaajaa ovat:
  • Almácor - Brillos platino 
  • Angy Fernández - Sé quién soy 
  • Dellacruz - Beso en la mañana 
  • Jorge González - Caliente 
  • Lérica - Astronauta 
  • Mantra - Me vas a ver 
  • Marlena - Amor de verano 
  • María Peláe - Remitente 
  • Miss Caffeina - Bla Bla Bla 
  • Nebulossa - Zorra 
  • Noan - Te echo de - 
  • Quique Niza - Prisionero 
  • Roger Padrós - El temps 
  • Sofia Coll - Here to Stay 
  • St. Pedro - Dos Extraños (Cuarteto de Cuerda) 
  • Yoly Saa - No se me olvida 
Benidorm Fest -livestreamia voi seurata netissä:



Ruotsi - Melodifestivalen: Deltävling 1 lauantai klo 21.00-22.30

Tällä viikolla alkaa sitten Melodifestivalen eli tuttavallisemmin Mello. Ruotsin valtava karsintasysteemi, jonka jokainen osakilpailu on itsessään iso konsertti ja Ruotsin tähtiartistit osallistuvat usein Melodifestivalenille. Semifinaaleissa kilpailee kuusi kappaletta, joista kaksi eniten ääniä saanutta selviytyy suoraan finaaliin. Seuraavat kaksi, kappaleet sijalla 3.-4., menevät jatkokarsintaan, "andra chansen". Näistä kymmenestä "andra chansen" -kappaleesta nähdään viidennen semifinaalin päätteeksi kertauspätkät ennen äänien antoa ja 1. ja 2. sijalle tulleet kappaleet pääsevät finaaliin.

Tämän viikon kisaajista odotan eniten Smash Into Piecesiä, olivat viime vuonna Mello-suosikkini biisillään Six Feet Under. Ensimmäisen osakilpailun kisaajat ovat:
  • Adam Woods – Supernatural
  • Samir & Viktor – Hela världen väntar
  • Melina Borglowe – Min melodi
  • Elisa Lindström – Forever Yours
  • Lisa Ajax – Awful Liar
  • Smash Into Pieces – Heroes Are Calling

Norja - Melodi Grand Prix: FINALE lauantai klo 20.50-22

Norjan Melodi Grand Prix on tänä vuonna(kin) mainio. Mukana on tuttuja, mm. Margaret Berger (Norja 2013) ja KEiiNO (Norja 2019 ja Norjan karsinnoissa 2021, jolloin menivät valitsemaan TIXin vaikka ois ollut tuo loistava Monument tyrkyllä, pöh!). Melodi Grand Prixissä on kolme semifinaalia eli delfinale 1-3, joista jokaisesta valitaan kolme kisaajaa finaaliin. Tällä viikolla kisataan finaali, johon semifinaaleista pääsivät:
  • KEiiNO – Damdiggida
  • Annprincess – Save Me
  • Gothminister - We Come Alive
  • Ingrid Jasmin – Eya
  • Miia – Green Lights
  • Margaret Berger – Oblivion
  • Dag Erik Oksvold & Anne Fagermo – Judge Tenderly of Me
  • Gåte – Ulveham
  • Super Rob & Erika Norwich – My AI
Melodi Grand Prix - livestreamia voi seurata netissä:



Liettua - Eurovizija.LT: Pusfinalių 4 lauantai klo 21.00-23.00

Liettuassa karsitaan peräti viidessä semifinaalissa, joista jokaisesta valitaan kaksi finalistia. Finaalissa on siis kymmenen kisaajaa, ja se on kaksiosainen: Ensin äänestetään esityksistä kolme superfinaaliin, tässä valinnassa 50 % äänistä tulee tuomaristolta ja 50 % yleisöäänistä. Kolmesta superfinalistista valitaan voittaja 100 % yleisöäänillä. Itse olen hiukkasen tohkeissani tämän vuoden karsinnoista, sillä mukana on taas aivan loistava The Roop (olisi edustanut Liettuaa vuoden 2020 viisuissa, ne peruttiin pandemian vuoksi, edusti Liettuaa vuoden 2021 viisuissa, sijoitus 8.). Neljännen semifinaalin kisaajat ovat:

  • Agnė Buškevičiūtė – Puppeteer
  • Il Senso – Time 
  • Kasparas – Fool
  • Monika Marija – Starting Tomorrow
  • Vilija – Save Me
  • Danielė – Cold Shower
  • Martin – Jigsaw
  • Hansanova – Dragons and rainbows

Eurovizija.LT -livestreamia voi seurata:



Latvia - Supernova: Pusfināla lauantai klo 21.10- 

Latviassa karsitaan Supernovassa. Semifinaalissa on 15 kisaajaa, joista kymmenen valitaan finaaliin. Semifinaalissa kilpailevat:
  • Agnese Rakovska - AI 
  • Alekss Silvers - For the Show 
  • Avéi - Mine 
  • B/H - Amsterdam 
  • Dons - Hollow 
  • Ecto - Outsider 
  • Edvards Strazdiņš - Rock n' Roll Supernova 
  • Funkinbiz - Na Chystu Vodu 
  • Jar of Kings - Wildfire 
  • Katrīna Gupalo - The Cat's Song 
  • Papīra Lidmašīnas - Mind Breaker 
  • Patrīcija Spale - Heaven's Raining Down on Me 
  • Saint Levića - Tick Tock 
  • Sasha Sil - Love is a Language 
  • Vēstulēs - Kur? 
Supernova-livestreamia voi seurata netissä:



Malta - MESC 2024 lauantai klo 22.00-

Malta on itselleni jäänyt vähän etäiseksi viisumaaksi. Ihan toimivaa poppista ja balladeja ja näin, mutta jostain syystä on ollut hieman sellainen "ihan kiva" maa. Maltalla semifinaalit kisattiin jo loka-marraskuussa 2023, ja nyt on sitten finaalin aika. Semifinaaleista finaaliin ponnistivat seuraavat:
  • Kurt Calleja – Misunderstood
  • Sarah Bonnici – Loop
  • Gail Attard – Wild Card
  • Mark Anthony Bartolo – Condition or Fiction
  • Eliana Gomez Blanco – There's Only Flowers
  • Oxygyn – Cloudmaker
  • Nathan – Ghost
  • Lyndsay Pace – Fireproof
  • Dominic Cini – Bewsa
MESC 2024 -livestreamia voi seurata netissä:



Ukraina - Vidbir 2024 lauantai 

Vidbir tuo aina muutaman sydäntäsärkevän muiston mieleen. Vuonna 2022 olimme Viisutiimin nuorisojäsen EI:n ja L:n kanssa Helsingissä, hotelliviikonloppua viettämässä. Lauantai-iltana katsoimme hotellissa televisiosta Ukrainan viisukarsintaa ja juttelimme. Puhuimme siitä, miten Venäjä on siirtänyt joukkoja Ukrainan rajan tuntumaan ja tilanne oli kovin uhkaava. Mietimme kuitenkin, että eihän Venäjä voi hyökätä Ukrainaan, ei siinä ole mitään järkeä, hyökätä toiseen itsenäiseen valtioon. Alle kaksi viikkoa myöhemmin, 24.2.2022, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aloitti yksipuolisesti kammottavan, täysin tuomittavan hyökkäyssotansa, piittaamatta siviileistä tai mistään. Hieman sodan alkamisen jälkeen viisujen kautta löytämäni Instagram-kaverini (olemme molemmat AWS-faneja), laittoi kuvan. Kuvassa tavaraa sikinsokin ja päällimmäisenä valokuva AWS-yhtyeestä nimikirjoituksilla. Oli tullut ilmahälytys, ja hän oli kiiruhtanut väestösuojaan, ottanut mukaan vain tärkeimmät - joista yksi tuo kuva, mukanaan suojassa. Sydän särkyy Ukrainan ja ukrainalaisten vuoksi. Kunpa vuosi 2024 toisi rauhan.

Tänä vuonna Vidbir-finaalissa kisaavat:
Vidbir-livestreamia voi seurata netissä:

maanantai 22. tammikuuta 2024

Kansallisia karsintoja viikko 4

VIIKKO 4

Tämän viikon perjantaina 26.1.2024 on yksi seurattava karsinta:

Tämän viikon lauantaina 27.1.2024 on kolme seurattavaa karsintaa:

Muuta ajankohtaista:

Irlanti / Eurosong: The Late Late Eurosong Special klo 23.35

Irlannissa viisuedustajan valinta tehdään The Late Late Show'n yhteydessä, "The Late Late Eurosong Special". Minulla on ihan selkeä lemppari tämän vuoden tarjonnasta: toivon Ailshan Go Tobannin voittavan! Paikasta viisuedustajana kisaavat:
  • Ailsha - Go Tobann 
  • Bambie Thug - Doomsday Blue 
  • Erica-Cody - Love Me Like I Do 
  • Isabella Kearney - Let Me Be the Fire 
  • JyellowL - Judas 
  • Next In Line - Love Like Us 
The Late Late Eurosong Special -livestreamia voi seurata netissä:


Irlanti valitsi Bambie Thugin biisillä Doomsday Blue:



Norja - Melodi Grand Prix: Delfinale 3 klo 20.50-22

Norjan Melodi Grand Prix on tänä vuonna(kin) mainio. Mukana on tuttuja, mm. Margaret Berger (Norja 2013) ja KEiiNO (Norja 2019 ja Norjan karsinnoissa 2021, jolloin menivät valitsemaan TIXin vaikka ois ollut tuo loistava Monument tyrkyllä, pöh!). Melodi Grand Prixissä on kolme semifinaalia eli delfinale 1-3, joista jokaisesta valitaan kolme kisaajaa finaaliin. Tänään kilpailemassa seuraavat kuusi viisupyrkijää, lopultakin myös KEiiNO:
  • Annprincess - Save Me 
  • KEiiNO - Damdiggida 
  • Miia - Green Lights 
  • Mistra - Waltz of Death 
  • Thomas Jenssen - Take Me To Heaven 
  • Vidar Villa - Mer 
Melodi Grand Prix - livestreamia voi seurata netissä:



Liettua - Eurovizija.LT: Pusfinalių 3 klo 21.00-23.00

Liettuassa karsitaan peräti viidessä semifinaalissa, joista jokaisesta valitaan kaksi finalistia. Finaalissa on siis kymmenen kisaajaa, ja se on kaksiosainen: Ensin äänestetään esityksistä kolme superfinaaliin, tässä valinnassa 50 % äänistä tulee tuomaristolta ja 50 % yleisöäänistä. Kolmesta superfinalistista valitaan voittaja 100 % yleisöäänillä. Itse olen hiukkasen tohkeissani tämän vuoden karsinnoista, sillä mukana on taas aivan loistava The Roop (olisi edustanut Liettuaa vuoden 2020 viisuissa, ne peruttiin pandemian vuoksi, edusti Liettuaa vuoden 2021 viisuissa, sijoitus 8.). Kolmannen semifinaalin kisaajat:
  • Anžela – Paskubėk
  • Sid Hallow – Here We Go Again
  • MeidĖ – Zoo
  • Pluie de Comètes – Be careful
  • Sun Francisco – Trauka (Svaigsta galva)
  • Mary Mo – Done
  • Baltos Varnos – In the Night
  • Shower – Impossible
Eurovizija.LT -livestreamia voi seurata:



Luxemburg - Luxembourg Song Contest 2024 klo 21.00- 

Aikamoinen uutinen oli tämä: Luxemburg palaa Euroviisuihin. Luxemburg on ollut poissa kuvioista vuodesta 1993, mutta nyt päättivät tulla takaisin. Hyvä niin, maa ollut usein kiinnostava ja voittojakin on viisi, vuonna 1961 Jean-Claude Pascal - Nous les amoureux, vuonna 1965 France Gall - Poupée de cire, poupée de son (yksi kaikkien aikojen viisu -listalaisistani), vuonna 1972 Vicky Leandros - Après toi, vuonna 1973 Anne-Marie David Tu te reconnaitras (tästä suomalainen versio "Nuoruus on seikkailu" on varmaan kaikille erittäin tuttu) ja vuonna 1983 Corinne Hermès - Si la vie est cadeaux. Joten tämä oli kyllä mukava juttu! Huomasin kyllä maan siirtyneen pääosin ranskaksi edustamisesta pitkälti englantiin, kuten niin moni muukin maa... Tämä vähän harmillista minulle, on ihanaa kuulla viisuissa paljon eri kieliä ja varsinkin omalla kielellä esitetyt kolahtavat mulle kovasti. Luxemburgillahan olisi valinnanvaraa, virallisia kieliä ovat luxemburg, ranska ja saksa. 

Finaalissa voittaja valitaan 50 % tuomaristoäänillä ja 50 % yleisöäänillä (nettiäänestys, voi äänestää muualtakin kuin Luxemburgista). Ensin artistit esiintyvät ja valitaan kolme "superfinalistia" toiselle kierrokselle ja näistä valitaan voittaja. Paikasta viisuedustajana kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen kisaavat:

Luxembourg Song Contest 2024 -livestreamia voi seurata netissä: