Ja kuuntelenpas vielä kerran...

Kolme maata on taas valinnut viisunsa, Georgia, Sveitsi ja Ranska. Georgian Warriorin kuuntelin kerran ja riittää. Laulajan aggressio ei riitä vakuuttamaan taistelijaksi. Sveitsin viisu on ihan kiva, laulaja ihan soma, kuuntelin kerran eikä herännyt akuuttia intoa kuunnella toistamiseen.

Mutta Ranska... pysähdyin kappaleen ääreen. Kuuntelin kerran, toisen kerran, kuuntelin heti perään kolmannenkin kerran ja vielä kerran.

Nyt jotenkin kolahtelee mulle ja kunnolla. Rakastan vanhoja ISOJA viisukappaleita, ajalta kun oli suuri orkesteri ja kappaleet olivat suuria, vahvoja, kasvoivat... Nyt mennään jotenkin sillä hengellä Ranskan kappaleessa. Sanatkin ovat tunteisiin kolahtavat ja suuret, sota, muistot kotikylästä ennen sotaa, vahva usko jälleenrakentamiseen - mutta ei saa unohtaa. Ja omalla kielellä! Olen hiukan heikkona ranskaksi ja italiaksi laulettuihin ISOIHIN viisukappaleisiin, joten tämän kappaleen kohdalla olen ihan diudiu ja kuuntelen... vielä kerran. Tähän San Marino varmaan pyrki aiempina vuosina balladeillaan, muttei ihan noussut tällaiseksi... Olen tosiaan ihastunut tähän kappaleeseen, katsotaan laantuuko fiilis kun nyt tuntuisi olevan rakkautta ensikuulemalla!  Jos ei laannu, niin taidan julistaa tunnekuohusta sekopäisenä: tässä on mun asteikolla tämän vuoden parhaimmistoa viisuissa!

Ja siis tämä sekopäisyys vaikka yleensä en ole mitenkään isosti balladeihin hupsahtava vaan tykkään enemmän vauhdikkaammista kappaleista. Tiedättepähän, että nyt olen vakavasti tärähtänyt.

Pätkä sanoituksesta:
Je suis ici ce soir, au milieu de ces ruines
Pour vous parler d'espoir et vous chanter la vie
Et je fais le serment, dans ce chemin de sang
De reconstruire ma ville, bien plus belle qu'avant, mais n'oubliez pas.

Yritin vapaasti suomentaa:
Olen täällä tänä iltana, näiden raunioiden keskellä
Puhuakseni teille toivosta ja laulaakseni teille elämästä
Ja vannoakseni valan, tällä verisellä tiellä
Rakennan kyläni uudestaan, kauniimmaksi kuin ennen, mutta älkää unohtako...