Vuosi vaihtunut reilu viikko sitten, ja jokunen maa jo ehti viime vuoden lopuilla valitsemaan edustajansa. Nopeaa toimintaa! Toista kuin esim. UMK, kun ensin tulee tolkuttomia vihjeitä viikkokausia, joku satunnainen tyyppi vuotaa tiedot kumminkin etukäteen, UMK-artistien julkaisua katsoessa vaan huokailee, että ei tämä nyt vuodon vuoksi yllätä ja kappaleita odotetaankin sitten myös toista viikkoa, biisiä kerrallaan.
Ei siinä, näillä mennään ja kovasti odottelen UMK-finaalia helmikuussa!
Joissain maissa on valittu jo maan edustaja, mutta kappale julkaistaan myöhemmin:
- Alankomaat: Joost Klein (artistin YouTube-kanava)
- Belgia: Mustii (artistin YouTube-kanava)
- Slovenia: Raiven - Veronika (kappale julkaistaan 20.2., artistin YouTube-kanava)
Nämä maat ovat jo tehneen ratkaisunsa koko paketista ja tällaista heiltä tuuttaa:
Ranska
Ranska oli tänä vuonna nopein viisubiisin julkaisija, jo marraskuun 8. päivä julkaisiin edustuskappale, Mon Amour, esittäjänä Slimane:
Tšekki
Tšekki ratkaisi karsintansa 4. joulukuuta 2023. Edustaja valitaan kansainvälisillä ja tsekkiläisillä yleisöäänillä, niin että 70 % tuloksesta tulee kansainvälisisistä äänistä ja 30 % tsekkiläisistä.
Edustajaksi valittiin Aiko kappaleella Pedestal:
Albania
Albaniassa viisuedustaja valitaan Festivali i Këngës -kilpailulla. Kilpailussa on kaksi semifinaalia ja finaali, ja voittajia kaksi: itse Festivali i Këngesin voittaja ja Euroviisuedustajan valinta. Kilpailun voittajan valitsee jury ja viisuedustaja valitaan yleisöäänestyksellä. Finaali kisattiin 22. joulukuuta 2023.
Tänä vuonna Albaniaa edustaa Besa Kokëdhima kappaleella Zemrën N’dorë:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Juries, may I have your votes, please...