Eilinen eka semifinaali oli osin "tää oli niin arvattavissa" -fiilistelyä ja osin "ei oo totta, aivan loistavaaaaaaa"-intoilua. Jälkimmäistä oli mun riemu (ja kyllä, riemunkiljahdukset) kun Islanti
selvisi finaaliin! Mulla ei ollut ennakkoon isoja odotuksia tämän pääsystä finaalin, toivoin kyllä hyvän fiiliksen kantavan, mutta arvelin monen muun kiilaavan ohi. Mutta oi mikä iloinen yllätys: Islanti meni jatkoon!!! Mä tulen Islannin meiningistä niin hyvälle tuulelle! Väriä, iloa ja asennetta.
Yhtye on muodostunut yliopistossa kun kaksi tulevaa bändin jäsentä opiskelivat opettajaksi... Itse asiassa yhtyeen eka levy oli osa heidän valmistumistyötään heidän valmistuessaan esikouluopettajiksi, työn tarkoitus tehdä musiikkia niin lapsille kuin aikuisille. Se onnistui, ainakin meidän perheen mielestä, yhtyeestä tykkää niin äiti kuin lapsetkin.
No Prejudice -kappale kertoo nuoresta ihmisestä, joka änkyttää, ja jännittää tulevansa kiusatuksi sen takia. Kappaleessa lauletaan, kuinka kaikkien pitäisi elää onnellisena, ilman ennakkoluuloja ja asenteita - kaikki olemme samanlaisia sisältä, olivat ulkoiset seikat sitten mitä tahansa.
"Life is way too short for short-sightedness
and tell me who has got the time
for narrow-mindedness
Listen to what I´m sayin
cause every-buh buh buh buh buh buh
body looks the same on the inside
And it puh puh puh puh puh puh puh puh
pays:
to wear a smile
Let’s do away with prejudice
don’t discriminate, tolerance is bliss
we got to get together on this
cross this problem off our list
I may stutter when I speak
(but) you don’t need to call me freak
it’s not trigonometry
inside we’re the same"
Pollapönk Facebookissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Juries, may I have your votes, please...